swimming is the only sport you get yelled at for breathing

Ite oon ollut kisaamassa 10-vuotta ja näin jälkiviisaana osaa analysoida omaa kilpailemista aika hyvin... Mulla ei ollut teininä sitä luonteen lujuutta mitä menestykseen vaadittiin. Nyt valmennan junnuja altaan reunalla ja joka päivä yritän valmentaa niitä tekemään asioita paremmin kun itse tein. 

Kilpaileminen on psyykkisesti välillä todella raskasta ja se ei sovi kaikille. Onneksi on olemassa tapahtumia ja kisoja jossa jokainen pääsee myös leikkimielellä mukaan. Kisat on kilpauimareille aina ne etapit, jossa katsotaan missä mennään. Itse tapahtumana kisat voi olla psyykkisesti todella raskaita tai hirmu antoisia. Valmentajana koen uimareiden tuskat ja ilot käsikädessä, välillä ne pettymykset on niin rankkoja, että olen itsekkin kisapäivän jälkeen aivan puhki. Parhaimmillaan mulla on ollut samoissa kisoissa 30 uimaria, joista kaikki uivat n. 3 lajia. Siinä kun oot 90 kertaa päivän aikana tsempannut ennen lajia ja analysoinut lajin jälkeen niin tunneskaala on ollut tosi laaja. 

Psyykkinen valmennus onkin mun mielestä 50% koko tätä juttua. Jotta lapsi kasvaa urheilijaksi tulee hänen itse haluta, kun halu löytyy niin on valmennettavan työstäminen ompi satakertaa helpompaa. Halu saavuttaa jotain tuo mukanaan kuitenkin sen, että pettymyksiä tulee vastaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Sydän meinaa irrota rinnasta kun kisasuorituksen jälkeen hysteerinen itku vain jatkuu, se pettymys on niin suuri, etenkin lapsilla. Pettymyksien käsittelyä yritänkin opettaa aina kun ehdin. Hiukan karua mutta totta on se, että välillä itketän lapsia treeneissä tarkoituksella. Asetan aikoja ja tavotteita jonne he eivät voi yltää, huudan että nyt ei hengitetä ja homma menee uusiksi jos joku sen ilman sieltä ottaa. Se valmentajan paine jonka saan aikaseksi aiheuttaa täystuhon jo treeneissä. Treenin jälkeen on sitten helpompi keskustella miksi me tehtiin näin ja kerron totuuden että setti oli mahdoton vetää läpi. Treenin tavoite olikin todellisuudessa se, että kukaan ei siihen pysty, mutta jokainen yritti. Todella nuorikin lapsi ymmärtää. Pettymyksiä tulisi jokaisen lapsen kokea jo varhaislapsuudessa, ihan sen vuoksi, että kaikkea ei voi yksinkertaisesti saada vaikka kuinka haluaisi. Jokainen meistä tietää, että pettymyksen tunne on todella täyttävä eikä siihen siltikään aina voi valmistautua.

Uinti ei ole henkisesti helpoin laji, miettikää itseänne 9-vuotiaana ja kuvitelkaa, että tuijotatte altaanpohjaa kahdeksan tuntia viikossa hiljaa mukana vain omat ajatukset. Moni lapsi ei edes ymmärrä, miksi aluksi tekee sitä mitä tekee. 15-vuotiaana lasketaankin jo kaakeleita altaan pohjasta 12-16h viikossa. Altaassa on oikeesti ajatuksiensa kanssa aika yksin ja uskon että tähän kaatuu monen harrastaminen. Uinnista tulee tylsää! Tylsyyttä pitää mielestäni välttää viimeiseen hengenvetoon asti, valmennettaville pitää antaa työkaluja ja ajatuksia veteen. Mun oma motto onkin, että yhden yhtä käsivetoa tai liikettä ei tehdä ilman jotain konkreettista tavoitetta. Aina kun uimari ponnistaa altaanpäädystä oli se sitten 6-vuotias alottelija tai 65-vuotias triathlonisti niin hän kyllä tietää mitä ja miksi lähtee tekemään!

Uimari osaa luoda itselleen paineita ja tavotteita, valmentajan pitäisi osata analysoida ne järjellä ja vanhemman antaa vain vilpitön rakkaus ja tuki. Itsekkin olen sortunut joskus siihen, että se paine tulee myös minulta ja pahimmassa tapauksessa uimarilta itseltään, valmentajalta ja vanhemmalta. Kun paineita tulee, joka suunnasta on nuori urheilija ajettu nurkaan henkisesti. Oikeesti uimari-vanhempi-valmentaja kombon pitää toimia, että treenaaminen sekä kisaaminen sujuu. Lapsetkin on yksilöitä ja osaavat ajatella yksin, ei ole meidän tehtävä lyödä lapsen puolesta päätä seinään! 

Kilpaurheilu on mun mielestä todella hyvä ympäristö kasvaa! Kilpaileminen kasvattaa luonnetta, jokainen joka on tavoitellut jo pienenä jotain alkaa ymmärtämään, että jos haluaa todella saavuttaa jotain niin sen eteen pitää tehdä töitä! Itkut ja ilot kuuluu asiaan sen tasapaksun puurtamisen lisäksi, ihan kaikessa mitä me tehdään! Tunteita pitää ja saa herätä kaikissa asioissa mitä tekee, ne pitää vaan osata käsitellä! Voisin paasata mun näkemystä alottelevan urheilijan kehittymisestä päivän, mutta päätän tän nyt siihen, että pyydän jokaista valmentajaa ja urheilijaa antamaan aikaa pääkopalle! Jokaisen aivot raksuttaa vähän erilailla, mutta jotain siellä kuitenkin liikkuu!