Suomen (uinti)urheilu

Heiiii! Mitä teille kaikille kuuluu? Täältä sellaiset pika-kuulumiset, että flunssakausi menossa mutta muuten tosi hyvin: vihdoin alkaa olla kesä karistettu ja treeni alkanut taas kulkea. Jes! Urheilussa on vaan taikaa ja viini kuuluu onneks vaan kesään! 

Haluisin jakaa mun mielipiteitä ja ajatuksia teille Suomen uintiurheilusta ja siitä mistä pieni urheilijan alku alkaa rakentamaan polkuaan kohti huippu-urheilua. Minkä takia? Oon tässä tehnyt enemmän ja vähemmän yhteistyötä muiden valmentajien kanssa... Mikä on saanu aikaan turhautumista, mutta myös ilon tunteita. Ja lisäksi yhtenä syynä miksi haluun avata tätä fiilistä on tietysti se, että valmentaja uralla oon aika monenlaista tapaa kokeillut ja testannut; sama pätee omaan treenaamiseen. Myöskään suomalaisten urheilijoiden tulokset maailmalla eivät ole kovin vakuuttavia, vai miten ne olympialaiset meni?

En ole ikinä vielä saanut kunniaa uittaa uimaria SM-tasolle, koska monessa seurassa valmennus menee taso-järjestelmän mukaan... tietyn ikäiset uimarit siirtyy aina eteenpäin toiseen ryhmään jne. Pidin tuossa kynsin ja hampain omista uimareista kiinni n. 5vuotta, koska uskon että pidempi aikainen työstäminen auttaa löytämään yhteisen polun jokaisen yksilön kanssa. (nykyään pidän pientä taukoa ryhmän valmentamisesta yksi syy tulee varmasti esille tekstistä) MUTTA olen ehdottomasti sitä mieltä, että huipulle ei voi ketään viedä yksin. 

Uskon, että yksi isoimmista ongelmista Suomen huippu-urheilussa on se, että juniori tasolla ei tehdä riittävästi yhteistyötä muiden valmentajien ja eri alan ammattilaisten kanssa. Mietitään nyt yksilönä yhtä (n. 10-14vuotiasta) uimaria. Hän treenaa todennäköisesti 10-15 henkilön ryhmässä n. 4-7 kertaa viikossa, kaikkina treeni-päivinä on uintia. Uinnin yhteydessä on 2-3 kertaa viikossa kuivatreenejä, ne sisältävät yleensä pelailua, kuntopiiriä altaalla/salissa, todella harvoin lenkkeilyä ja joskus motorisia harjotteita (taaksepäin juoksu, rapukävely ym..). Tälläinen harjoittelu tapa on monella suomalaisella nuorella uimarilla.

Ottakaa huomioon, että nämä jotka treenaavat näin paljon tavoittelevat jo jotain isompaa ja kysymykseen "kuka olet?" he vastaavat: "uimari". Mikä tässä on mun mielestä ongelma? Ongelma on se, että Suomen uinti ei vieläkään ole esim. Ruotsin tasolla. Tuntuu, että myös uinnin lisäksi muissakin lajeissa on samoja ongelmia: harjoittelu tavat eivät kehity riittävän nopeasti. Miten tähän asiaan saadaan muutos? Uskon, että suomalaisten valmentajien pitää pystyä myöntämään, että ei siihen pysty yksin. Kuitenkin lähes kaikki valmentajat juniori-tasolla tekevät valmentamista ihan jeneillä, yleensä oman päivätyönsä lisäksi --> Yksinkertaisesti on harvemmin aikaa olla valmentaja, joka ehtisi antaa urheilijalle kaiken mitä hän tarvitsee. Mikä tässä on mun mielestä se käsittämätön asia? Se, että vaikka mielessä olisi, että haluisi toteuttaa sitä ja tätä uimareiden kanssa, mutta idea kuopataan kun omassa kellossa ei riitä tunnit. Entäpä jos jollain muulla olisi aikaa ja hän pystyisi tekemään sen paremmin? Mitä jos nämä treenit sisältäisivät esimerkiksi vastaavaa: (huom uimarin näkökulmasta) ?
- yhden yksityisopetuksen viikossa, jotta laji-taidot kehittyisivät nopeammin
- fysiikkavalmentajan 1-2 kertaa viikossa, joku ulkopuolinen joka on perehtynyt aiheeseen. Yksi kerta näistä olisi sellaisena päivänä, että ei ole uintia.
- 1x viikossa jooga/pilates/lihashuolto; taas ulkopuolinen ohjaaja
- uintia muuten 2-5 kertaa viikossa; aina eri teemoilla
- 1x kuukaudessa viereileva valmentaja (jolla selkeä teema)
- 1x kuukaudessa videokuvaus ja analyysi
- n. 1 kerran 2kk välein valmentajan luento siitä mitä on tulossa ja miksi
- psyykkisen valmentamisen huomioiminen
- puolivuosittain: ravintoluento/laktaattitestaus/muut vastaavat

On käsittämätöntä, että valmentajat eivät ole halukkaita tekemään yhteistyötä useampien valmentajien kanssa. On se laji kuin laji niin näitä ns. "omijoita" löytyy joka puolelta. Itsekin myönnän sen joskus olleen vaikeaa myöntää, että tarvitsen apua. En tee näistä yksin hyviä. 
Tämä esimerkkini yhdestä tavasta valmentaa junnu-urheilijoita ja tämä ei tee päävalmentajasta yhtään sen vähemmän tärkeää. Miksi valmentajan pitää "omia" urheilijoita? En usko, että huipulla on yhden yhtä urheilijaa, joka on sinne päässyt yhden valmentajan voimin. Yhden urheilijan ympärillä pyörii iso tukiverkosto, vaikka näkyvillä siitä tuki verkostosta on usein vain päävalmentaja. Monipuolisuus kehittää ja tuo mielekkyyttä. Miten yksi valmentaja voi antaa niin monelle urheilijalle juuri sen mitä kukin tarvitsee? Ei mitenkään sanon minä.

Yksittäisten valmentajien ajattelutavat juurtavat juurensa usein menneisyyteen. "Kun ennenkin on tämä toiminut..." Osa valmentajista on jumahtanut 80-90-luvulle, koska silloin opitut tavat opetetaan eteenpäin. Meidän pitäisi ajatella, että miten me harjoitellaan 2020-luvulla ja siitä eteenpäin. Uimarit, juoksijat ja kaikki maailman urheilijat suorittavat omaa lajiaan kovempaa kuin ikinä koskaan. Maailman ennätyksiä rikotaan. Meidän pitää pystyä ajattelemaan laatikon ulkopuolelle ja siellä laatikon ulkopuolella on 100000 ja 1 erilaista tapaa tehdä urheilijoita. Ylipäätään seurojen toiminnanjohtajien ja valmennus-päällikköjen tulisi tehdä iso muutoksia kausi-suunnitelmiin ja tapoihin toteuttaa. Unohtaa vanha. Ja en usko, että ongelma piilee suppeissa valmentajissa, jotain isompaa pitää muuttua, koko seuran asiat pitäisi muuttua. 

En todellakaan koe olevani vielä ammattilainen, koska uskon että optimaalista pistettä ei valmentajana ikinä löydykään. Haluaisin vaan kaikkien löytävän jotain uutta ja erilaista omaan tekemiseen, jotta saataisiin urheilijat kehittymään. Haluaisin tällä herätellä, en vihastuttaa tai ärsyttää. Ja mielenkiinnolla kuulisin teidän mielipiteitä asiaan? 

Ihanaa loppuviikkoa täältä sohvan pohjalta. Palaillaan <3

Mitään sopivaa kuvaa en löytänyt joten tää kelvatkoon. Kiitos Reijo &lt;3

Mitään sopivaa kuvaa en löytänyt joten tää kelvatkoon. Kiitos Reijo <3