Uimataidottomasta triathlonille

Kaikki on mahdollista, kun uskaltaa ryhtyä ja haastaa itseänsä! Kaikki jotka miettivät rohkenevatko lähteä harjoittelemaan uintia niin tää on telle!! Olen useasti kuullut, että tämä on noloa, kun en osaa ja siksi en ole lähtenyt leikkiin mukaan. Haluaisin jakaa ihan uskomattoman tarinan eräästä naisesta, joka otti haasteen vastaan. 

2013 syksyllä, taisi olla syys-lokakuuta kun hän otti minuun yhteyttä ja halusi yksityistunteja. Pienen keskustelun jälkeen sain kuulla hänen haaveestaan osallistua triathlonille ensi kesänä. Hypättiin altaaseen ja kyseinen nainen ui n. 10metriä ja sukeltaminen ei onnistunut. APUA! Ne olivat sanat mitkä tulivat mieleeni. Siitä sitten polku kohti triathlonia lähti käyntiin. Muutama kerta veivattiin perusharjotteita ja varmuus vedessä kasvoi. Nainen oli kyllä sitoutunut harjoittelemaan ja kävi aina yksityistuntien välissä kertaamassa opittuja taitoja. 

Kertatoisensa jälkeen uinti edistyi, vaikka välillä tulikin alamäkiä niin niistä taisteltiin yli ja jatkettiin sinnikkäästi eteenpäin. Treeniä, yksityisiä tunteja, hikeä ja kirosanoja kyllä altaalla kuultiin, uuden taidon opetteleminen ei aina ole helppoa... Kesällä 2014 hän osallistui triathloniin sprinttimatkalle, jossa uintia oli 750m!! RESPECT!

Meissä jokaisessa asuu sisällään pieni taistelija, joka kuoriutuu ulos kuorestaan, kun vaan päättää jotain. Elämässä pitää tehdä päätöksiä ja valintoja päivittäin, joten on kaikkea muuta kuin noloa lähteä treenaaman aikuisiälläkin uintia. Arvostan ihmisiä, jotka soittavat ja pyytävät apua. Siitä se kaikki lähtee, se voi olla ihan uskomaton elämys, jonka tulee muistamaan koko loppuiän. Itse olen päättänyt kokeilla vaikka mitä uutta, ne kömmähdykset kasvattavat ja kun vihdoin opitut asiat loksahtavat kohdilleen niin on kyllä voittajafiilis!

Tähän samaan hengenvetoon muistan n. 30-vuotiaan miehen joka oli vesipelkoinen ja kävi uimakoulussani. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen hän taas saapui uimakouluun leveä hymy kasvoillaan ja sanoi: "KIIIIITOS!!! Olen heittänyt elämäni ensimmäisen talviturkin!" En pystynyt edes kuvittelemaan miehen fiilistä koska itse olen aina nauttinut järvistä ja rannoista kesäisin. Ilme kyllä kertoi tässä tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa! 

 

-Laura Manninen/FitPit Oy

 

1901118_660531604005136_588410132_n.jpg