Aku aku ankka, veitikka vankka, huusi maailmalle: MENNÄÄN VEDEN ALLE!

Mikä tekee urheilijasta mestarin? Miten lasta lähestytään, jotta pienikin oppii nauttimaan liikunnasta? Miten liikunnasta tehdään urheilua? Entä urheilijasta jonkun tietyn lajin ammattilainen? 

Valmentaminen ja opettaminen ylipäätään on itselle se antoisin "työ" mitä voi olla. Joka päivä saa kokea antamisen ilon, joka päivä mulla on mahdollisuus antaa jollekkin jotain uutta. Mulla on ollut kunnia olla mukana kehittämässä junioritoimintaa uintiseurassa, pääsin näkemään polun uimakoulusta kilpauimariksi. Kirjoitan nyt tätä uinnin näkökulmasta mutta tätä voi varmasti heijastaa lajiin kuin lajiin. 

Uimakouluun tulee pieniä 4-vuotiaita lapsia, joita jännittää ja pelottaa. Oikeanlainen uimakoulu aika on paljon leikkimistä, laulamista, naurua ja iloa. Uimakoulussa lapsi oppii nauttimaan vedestä! 4-6-vuotias lapsi tarvitsee jo paljon virikkeitä elämään. Perheen yhteiset harrastukset, uimakoulu, temppukoulu, metsäleikit ja pihaleikit on parasta liikuntaa mitä tämän ikäiselle lapselle voi tarjota. Miksi? Koska lapsi oppii tuntemaan kehonsa, lihakset, nivelet ja keho vahvistuu. En tiedä miltä tuntuu olla äiti, mutta toivon kaikkien äitien ja isien miettivän tarvitseeko lapselle aina sanoa, että varovasti varovasti, älä hyppää, älä juokse... On tilanteita missä ei voi hyppiä ja pomppia, mutta lapselle pitää antaa tila tehdä tätä mahdollisimman paljon. Vartalonhallinta kehittyy ja keho vahvistuu... Metsäleikit siis kunniaan!! 

Ala-aste iässä lapselle pitäisi alkaa keksiä omia itsenäisiä harrastuksia. Tässä tärkeintä on se, että harrastus on lapselle mieleinen. Oma mottoni tulee olemaankin, että ihan sama mitä harrastat mutta jotain on harrastatteva. Mielummin mahdollisimman monipuolisesti; antakaa lapsen kokeilla, se oma laji löytyy kyllä. Motoriset taidot kehittyvät todella nopeasti joten tässä iässä on tärkeä saada lapsi liikkeelle! Uinnissa lapsi siirtyy ala-asteiässä (yleisesti 5-7v) isoon altaaseen ja pikkuhiljaa lajitaidot lähtevät kehittymään (7-9v). Valmentajana näen ohjaajan merkityksen tässä iässä erityisen tärkeänä. Leikki pysyy koko ajan harjoittelussa taustalla, mutta itse lajikohtainen harjoittelu kasvaa. Miten pitää mielenkiinto yllä? Ohjaajan pitää olla läsnä ja innostava. Miten herättää lapsen halu oppia? Ohjaajan pitää oikeasti haluta, että lapset oppivat eikä ottaa sitä duunina. Se pitää ottaa mahdollisuutena antaa lapsille jotakin mitä he tulevat osaamaan koko loppuelämänsä. Opetettavilla ei ole halua oppia, jos se halu ei ole ensin ohjaajalla!! Uskon että lähes 75% pikku uimareista jatkaa uinnin harjoittelua, jos uinnista tehdään lapselle mieleistä. 

Kilpauintiryhmään siirtyminen (8-11v)... Tämä on se hetki kun leikistä tulee harrastus ja mukanaan mahdolliset kilpailut. Kun lapsi aloittaa kilpauintiryhmässä tulisi lapsella olla ehdottomasti muitakin harrastuksia. Lapsi tarvitsee tärähtelyjä, hyppyjä ja kehonhallintaa altaan ulkopuolella. Tämän takia mä oon ite halunnut kuivis-valmentajan erikseen kilpauimareilleni, osalla porukasta ei ole kuin uinti harrastuksena ja se ei riitä. Oli se laji kuin laji niin fysiikkaa pitää kehittää, omaa kroppaa pitää ymmärtää ja joka harjoituksessa sitä tulee kehittää. Harrastamisesta ei saa tulla tässä iässä myöskään tylsää, joten antakaa lapsen edelleen harrastaa kaikkea monipuolisesti! Valmentajan tulee tässä kohtaa vielä olla todella kannustava, keksiä erilaisia keinoja lähestyä nuorta urheilijanalkua ja herätellä lapsen sisäistä motivaatiota. 

Teini-iässä lapsi valitsee päälajinsa, koska treenimäärät kasvaa. Tässä kohtaa lajiin pureudutaan jo todella syvällisesti. Tässä kohtaa lapsesta/nuoresta voi sanoa, että hän on urheilija ja kasvaa uimariksi. Teknillisesti lajiosaaminen on jo todella hyvää. Tässä vaiheessa nuori alkaa löytämään treenimotivaation itsestään. Valmentajan näkökulmasta tekeminen muuttuu tässä kohtaa, treenaaminen muuttuu pitkäjänteisemmäksi ja tavoitteita voidaan alkaa miettiä kauemmaksi tulevaisuuteen. 

Suomessa on huonoja, ihan hyviä, hyviä, erinomaisia ja muutamia huippuvalmentajia. Valmetaminen kehittyy onneksi koko ajan eteenpäin, mutta edelleen näkee liikaa sitä kun jonkun isä vetää ryhmää kun valmentaja on lopettanut ja helppo ratkaisu on ottaa sinne tee-se-itse-isä valmentamaan. Se, että lapsilla on aktiiviset vanhemmat ja harrastamista tehdään yhdessä niin on todella hienoa! Niin sen pitääkin olla, mutta motivaation ja lajien kehittymisen kannalta Suomessa tulisi olla enemmän ammattivalmentajia... 

Valmentajan merkitys tässä lapsen polussa on tärkeä. Jos valmentaja ei ole lapselle mieluinen, etsikää toinen valmentaja. Jos laji tökkii, niin vaihtakaa lajia. Laittakaa lapsi harrastamaan jotain, lupaan että aikuisuudessa lapsenne tulee kiittämään teitä. Niin minäkin kiitä äippää ja iskää siitä, että ne on toimineet mun ja veljen taksikuskeina. Parhaimmillaan varmaan 15 treenit viikossa mun vanhemmat on pystyneet kuskailemaan ja nyt me molemmat tehdään meiän harrastusta työksemme ja liikunta näyttelee isoa roolia meidän elämässä! KIITOS ÄITI JA ISKÄ! 

 

Kuivaharjoittelua leirillä

Kuivaharjoittelua leirillä